Friedrich Max Müller

Friedrich Max Müller (6. joulukuuta 1823 Dessau – 28. lokakuuta 1900 Oxford) oli saksalais-englantilainen kielitieteilijä ja uskontotieteilijä. Hän kuuluu Intian kielten tutkimuksen uranuurtajiin ja vertailevan uskontotieteen perustajiin.

Max Müller oli runoilija Wilhelm Müllerin ja Adelheid Basedow'n kahdesta lapsesta nuorempi. Säveltäjä Carl Maria von Weber oli hänen kummisetänsä. Kun Max oli kolmivuotias, hänen isänsä kuoli.

Max opiskeli Leipzigin Nikolainkoulussa (''Schola Nikolaitana'') ja Leipzigin yliopistossa, jossa hänen oppiaineitaan olivat filologia ja filosofia. Hän jatkoi opintojaan Berliinissä lukuvuonna 1844–1845 ja Pariisissa vuonna 1845 ja perehtyi arabiaan, sanskritiin ja persiaan. Seuraavana vuonna hän muutti Isoon-Britanniaan tutkimaan Itä-Intian kauppakomppanian kokoelmissa olevia sanskritinkielisiä tekstejä. Ajan mittaan hänestä tuli yksi Britannian tärkeimpiä akateemisia Intian-asioiden kommentaattoreita.

Müller alkoi jo 1840-luvulla julkaista itämaisten tekstien käännöksiä, aluksi saksan kieleen ja sittemmin englannin kieleen. Näistä mainittakoon ''Hitopadeśa'' (Leipzig 1844), Kālidāsan ''Meghadūta'' (Königsberg 1847) ja ''Rigveda'' (Lontoo 1849–1874). Hän käytti ensimmäisenä sanskritista omaksuttua sanaa ''arjalainen'' (''āryā'') tarkoittamaan erästä indoeurooppalaista kieliryhmää, indoarjalaisia kieliä, mutta sittemmin sanalla alettiin tarkoittaa pohjoista herrarotua (mm. Arthur de Gobineau), ja se sai rasistista sävyä.

Max Müller oli vuodesta 1851 alkaen Oxfordin yliopiston Christ Churchin jäsen ja työskenteli luennoitsijana ja vuodesta 1854 alkaen kielitieteen professorina. Hän työskenteli myös Bodleiana-kirjaston kokoelmanhoitajana. Vuonna 1868 yliopistoon perustettiin vertailevan teologian professuuri, ja Müller nimitettiin viran ensimmäiseksi hoitajaksi. Tämä herätti levottomuutta kristillisissä piireissä, koska tällaisen tutkimuksen arveltiin saattavan kristinuskon yleismaailmallisuuden kyseenalaiseksi.

Müller suhtautui mytologioihin antidarwinistisesti: myytit olivat eräänlaista esitiedettä kulttuurin kehityksessä, ja luonnonvoimat olivat vaikuttaneet varhaisimpien uskontojen kehitykseen.

Vuonna 1875 Müller luopui professuuristaan ja keskittyi julkaisemaan tieteellisiä tutkimuksia ja itämaisten pyhien tekstien käännöksiä. Hänen johdollaan julkaistiin 50-osainen ''Sacred Books of the East'' (1879–1910). Sarja sisältää hindulaisuuden, buddhalaisuuden, taolaisuuden, kungfutselaisuuden, zarathustralaisuuden, jainalaisuuden ja islamin keskeisimmät tekstit, osa Müllerin käännöksinä.

Max Müllerin puoliso oli Georgina Adelaide Müller. Heidän poikansa Wilhelm Max Müller (1867–1919) oli merkittävä orientalisti. Wikipedian tuottama